keskiviikko 28. helmikuuta 2018

nuori herrani mun



On varmaan vähintäänkin korkea aika esitellä tämä nuori herra - tai juippi, joksi häntä myös monesti kutsun. Mörkö- nimeä kantava kaveri on kerrassaan hurmaava, vaikkei meille eikä varsinkaan minulle koskaan pitänyt tulla uroskoiraa. Elämä on kuitenkin ihmeitä täynnä ja tässä sitä nyt opetellaan yhteistä säveltä. Ja mainitaan nyt sekin itsestäänselvyys, että olen täysin menetetty tapaus - tyyppi on rosvonnut sydämeni. Olenkin miettinyt monesti, että mitäs jos sattuisi vihaamaan koiraansa...?? Kamala ajatus kerrassaan.

On toki muistettava, että juippi on täysi kakara vielä, vaikka ulkomuoto voi äkkiseltään näyttää muulta. Ikää hänellä on 7,5 kuukautta, joten välillä ollaan asioista aika rankastikin eri mieltä. Eikä hän osaa vielä kaikkea. Eikä hän aina tiedä, kuinka tulee käyttäytyä. Joskus myös kaikki jo opittu tuntuu unohtuneen ja korvatkin kuuroutuneet. Hetkittäin esiin kuoriutuu pahemman luokan kiusankappale.




Hän on kuitenkin kovin innokas oppimaan ja tekemään asioita yhdessä. Hän myös hauskuuttaa kanssaolijoitaan tuon tuosta. Sohvalta puoliunessa putoaminen on yksi bravuureista. Viikonloppuna hän tapasi erään tytön, joka vei kirjaimellisesti jalat alta. En ole koskaan nähnyt koiran kaatuvan niin suorilta jaloiltaan nurin. Alkuhämmennyksen jälkeen hän olikin tytön mielestä hieman liiankin innokas tutustumaan...

Hän oppi nopeiten sisäsiisteiksi kaikista koiristamme, siitä isot pisteet. Usein uroskoirat mielletään noissa asioissa hi-taik-si. Hänellä on myös ääretön pokka sillä hänestä on aivan ok yrittää haukata sämpylästäni suupalaa kanssani samaan aikaan. Hän on saanut myös arvonimen tarkastaja, sillä asioiden tarkastaminen ja tutkiminen tuntuu olevan mieluista. Tuo nenä on aivan joka paikassa. Hän osaa myös olla kovin rakastettava kuten eräänä lauantaiaamuna, jolloin hän kömpi hetkeksi viereeni peiton alle ennen kuin oli valmis uuteen päivään. Toisinaan hän unohtaa kokonsa ja taas käy hassusti.



Sananen vielä rodusta itsestään, koska en ole tainnut aihetta aiemmin täällä käsitellä. Suomenajokoirahan on rotuna mitä mukavin ja salonkikelpoisin - kaikki on kasvatuksesta kiinni. Toivon, että voin osaltani vaikuttaa positiivisesti ihmisten mieliin rodusta, joka varsin monesti mielletään pihanperällä piiloteltavaksi rumilukseksi, joka on täysin mahdoton olento kotioloissa. 

Omat koiramme ovat muuttaneet ennakkoluulojani ja todistaneet olevansa täysiverisiä perheenjäseniä. Ne nauttivat samalla tavalla sohvalla torkkumisesta kuin mikä tahansa seurakoira, sillä poikkeuksella, että nämä tuovat toisinaan myös ruokaa pöytään.



Kirjoitin aiemmin Mörkö- nimen historiasta ja sen merkityksestä koirablogimme puolella. Myös muista koiristamme on siellä enempi asiaa, jos aihe kiinnostaa. Toki koirat ovat täälläkin usein esillä myös jatkossa.


maria xx



Seuraa blogia Facebookissa ja Instagramissa.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)