keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

kevätretkellä


Sunnuntaina pakkasin reppuun jääkapista löytyneen juuresnakkipaketin ja mehua, suuntasin kevätretkelle. Ei retkelle aina tarvita kummoisia, eikä retken tarvitse suuntautua kovin kauas. Tässä tapauksessa käveltiin muutaman sadan metrin päähän lammen rantaan, johon syntyi nuotio.




Mennessä olen huomannut, ettei minussa varsinaisesti asusta potentiaalista pyromaania. Sain kuin sainkin nuotion syttymään, vaikka kuvissa tuli ei ihan suorastaan roihua. Puut sain sentään rantasaunalta, joten metsästä jäi etsittäväksi vain sopiva risu, josta askartelin makkarakepin - tai nakkitikun tässä tapauksessa.

Nuotiossa on aina jotain taikaa. Valmistipa siinä mitä hyvänsä syötävää, on se täydellisen erilaista kuin kotikeittiössä valmistettuna. Eväät maistuvat aina paljon paremmilta ulkoilmassa. Nuotiossa on toki kaikki se puuhastelu ja kähräämääminen tulella, hiuksiin ja vaatteisiin tarttuva savunhaju, mutta ne osaltaan irtaannuttavat ajatukset arjesta. Muistuttavat elämän yksinkertaisista asioista.




Ajatukset ja mieli saa levätä. Ei ole kuin ympäröivä luonto. Luonnonäänet, tulen ritinä. Sekä vieressä vaativia katseita luova retkeilijäkoira, senkin suosikkiosuus taitaa olla eväiden syöminen.

Vaikka viikonloppu oli hyvä, oikeastaan aivan huippu, on viikko alkanut kovin takkuisesti. Tuntuu, että voisin vain nukkua ja taas nukkua. Aamuisin ennen töihinlähtöä mieli on virkeänä ja olo tuntuu jopa tarmokkaalta, mutta nopeasti tuo harha muuttuu vetämättömäksi ihmisnahjukseksi, jonka ajatus takkuilee ja mieli kaipailee muualle. Tänään töistä lähdettyäni ajoin tankkaamaan autoa ja jätin pankkikorttini maksuautomaattiin. Tätä ennen olin kertaalleen jo valinnut väärän mittarin...




Tunnen taas olevani loman tarpeessa eikä niitä ole juuri näkösällä, päinvastoin työrintamalla on tuloillaan isoja asioita. Edellisestä lomasta ei ole kulunut kuin vähän toista viikkoa. Huomaan kirjoittaneeni tuolloin, miten mieliala ja olo on kohentunut kummasti... Näiden havaintojen pohjalta olisi varmaan syytä tehdä tiettyjä johtopäätöksiä. Entä, kun työkalut tilanteen korjaamiseen ovat kateissa?

Aloittaessani tätä kirjoitusta, en ajatellut kirjoittaa selvitystä jaksamisestani. Jostain syystä tämä samainen peikko on tuntunut vierailevan jutuissani tuon tuosta - aivan liikaa! Pahoitteluni siitä, aihe ei varmasti inspiroi eikä innosta ketään ehkä vähiten itseäni. Itselleni se tuntuu kuitenkin olevan niin vahvasti läsnä, että se möläyttelee itsestään puoliväkisin.

Mitä aioin sanoa, oli: menkää ihmiset metsään retkelle, lenkille, hiihtämään, laskemaan mäkeä, kulkemaan. Metsä antaa mielettömästi! Kiireetön retki luonnonhelmaan kera eväiden - onko parempaa?

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerro mielipiteesi, ehdota, kysy, ihmettele. Kommentit ovat lämpimästi tervetulleita. :)